Edellisessä postauksessa kirjoitin Alex Asterin Summer in the City -teoksesta. Rakkausromaani oli hyvä, ja pidin erityisesti siitä, miten yhdessä pääosassa oli New York.
Lukiessani taitoin sivuja hiirenkorville (jaiks!) myös muista syistä. Jotkin kohdat tavoittivat jotakin minua puhuttelevaa, ja palasin niihin vielä pari päivää kirjan päättämisen jälkeen.
Monin paikoin samastuin päähenkilö Ellen huonoon itsetuntoon:
"'Elle,' he says, 'why is it so hard for you to believe people might actually like you?'
Because I don't even like me, is what I don't say."
Parker, miespäähenkilö, huomauttaa, että Ellen kanssa on hauskaa olla.
"I almost snort out the hot chocolate I'm sipping. The word 'fun' and me have never been in the same sentence before."
Minua on pari kertaa sanottu hauskaksi, enkä yhtään ymmärrä, miten kukaan voi olla sitä mieltä. En ymmärrä, miksi joku haluaisi viettää kanssani aikaa. Kun minua pyydetään viidettä kertaa peräkkäin käymään, alan uskoa, että jostain kumman syystä kyseinen ihminen haluaa olla ystäväni.
Ystävystyminen kanssani on pitkä tie: "I kind of want to be a hermit in the middle of Lake Como."
Introverttinä nautin yksin olemisesta ja stressaannun, jos joudun olemaan liian paljon menossa. Vastapainoksi tarvitsen kuitenkin myös mieltä virkistäviä asioita, eli sosiaalista elämää ja kulttuuria.
Ellekin viettää uusien ystäviensä kanssa illan, joka päättyy karaokeen. Hän huomaa elävänsä niin kuin käsikirjoitustensa päähenkilöt sen sijaan, että vain kirjoittaisi heistä.
"It feels good. I can't believe I almost made an excuse and missed this. There are moments in life, I think, that make you grateful you didn't just stay in your room."
Toisin kuin monet introvertit, en koskaan kadu sovittuja menoja. Jos olen lähdössä kaverin kanssa kulttuuririentoon, haluan oikeasti lähteä sinne. En toivo treffien peruuntumista enkä myöskään tee viime hetken ohareita.
Saatan kuitenkin joskus jättää menemättä esimerkiksi juhliin, joissa en tunne muita kuin kutsujan. Joskus myös menen juhliin, joissa en tunne muita kuin kutsujan.
Joskus rohkeus johtaa vaivaannuttaviin tilanteisiin. Joskus tutustun ihmisiin ja olen tyytyväinen, että lähdin.
Ellekin tekee itsestään havainnon:
"I've built a life outside of my writing, outside my apartment. It happened suddenly, without warning. One day, I woke up, and there was a little city built around me.
I'm no longer a deserted island."
Kommentit
Lähetä kommentti