Mitä jääkaapissani on, ja mitä ruokaostokseni sisältävät?

 

Esittelen mun jääkaapin
Sain vuosia sitten jääkaapin esittelyhaasteen Tähän on tultu -bloggaaja Minnikseltä. Hidas kun olen, vastaan haasteeseen vasta nyt.

Työviikon aikana saatan syödä hyvin minimalistisesti. En halua välttämättä käyttää aikaa kaupassa käymiseen enää työpäivän jälkeen, joten riittää, jos kuivakaapissa on kaurahiutaleita, joilla pysyy elossa seuraavaan päivään. 

Viikonloppuisin jääkaappi näyttää täydemmältä, ja varsinkin nyt, kun kesäloma alkoi, on aikaa panostaa syömiseen.

Kauppalistalla on aina jotain samaa ja jotain vaihtelevaa. Kurkku, tomaatti, rahka, jogurtti - ne menevät joskus listalle yleisnimellä "perusjutut". Lämpimäksi ruoaksi valmistan useimmiten jotain erilaista, eikä meillä todellakaan ole mitään kiertäviä ruokalistoja. Minulla on lukuisia keittokirjoja, joita on ihana selailla ja joista on ihana valita seuraavien päivien ateriat. 

Jääkaapin juomasisältö

 Puolison oluiden lisäksi jääkaapin ylähyllyllä on suosikkijuomaani kombuchaa. Parhaat juomat tulevat Puhdistamolta ja The Good Guysilta, joista jälkimmäisen kombuchassa on hieman käyneempi maku. Siitäkin olen alkanut viime aikoina oudosti pitää. Sanotaan, että kombuchan juominen aamuisin tyhjään mahaan on terveellistä, ja olen huomannut, että se kyllä pitää suolistosta huolta. Hyvä ajatus on myös juoda päivän aikana riittävästi vettä, ja joskus vichyn nauttiminen on kiinnostavampaa kuin pelkän hanaveden. En kuitenkaan jaksa raahata pulloja kaupasta läheskään aina, mutta noutotilaukseen on helppo klikkailla kuplavedet ja kombuchat.

Rahkan syönti

Vakkariaamiaiseni on rahkaa tai jogurttia, marjoja ja mysliä TAI kaurapuuroa, marjoja ja raejuustoa. Pehmoisella suutuntumallaan Keso on raejuustojen voittaja, ja Salakisin kreikkalainen kilon ämpäri on kiilannut Arlan turkkilaisen jogun ohi. Maustetut proteiinirahkat ovat mainio välipala, ja ne tuovat vaihtelua maustamattomiin maitotuotteisiin. Salaattikuutioiden kanssa tulee öljyinen salaatinkastike pakkauksen mukana, ja pikkuporkkanoita on hyvä napostella vaikka pieneen nälkään tai pastan keittyessä hellalla. Nakit ovat puolison, ja omia proteiinin lähteitäni ovat usein feta ja tofu.

Jääkaapin sisältö
Rahkan lisäksi tykkään syödä myös ruispaloja tai 100 % kauraleipää. Oivariini on levitteistä kaikista parhaimman makuinen: Becel ällöttää, ja Hummis ei oikein maistu millekään. Valmiit kasvisfalafelit on helppo heittää minkä tahansa aterian kylkeen. Minulla on usein myös pakkasessa kasviproteiineja. Salaatin tekeminen on välillä muka kovin vaivalloista, mutta lomalaisen energialla olen saanut tehtyä itu-kurkku-suolakurkku-fetasalaatin, jonka kastikkeena on kermaviili-tuorejuustosekoitusta. Maksamakkarat menevät kongien täytteeksi, pakastimeen ja sitten koirille puuhaksi.

Jääkaapin vihanneslokero
Silmusalaatit korvaavat täydellisesti jäävuorisalaatit: ne ovat terveellisempiä, maukkaampia ja saattavat rouskua mukavasti suussa. Kirsikka- tai luumutomaatteja minulla on aina, ja suosikkini on Tommies-pönttö, joka ei tyhjene yhden päivän aikana. Vaikka tavalliset tomaatit ovat halvempia, en jaksa niiden aiheuttamaa sotkua. Pikkutomaatit voi syödä kokonaisina tai puolittaa veitsellä ilman, että sisältö leviää pitkin leikkuulautaa. Kauppalistallani on myös aina kurkkua ja kesäisin tuoreita marjoja.

Marjojen syönti
Kun personal trainer teki minulle ruokavalion vuonna 2013, aloin syödä marjoja. Ennen olin käyttänyt mustikoita lähinnä leivontaan, mutta nykyisin syön marjoja 100 - 200 grammaa päivässä. Pakastemarjat eivät pilaannu, joten niitä voi ostaa kerralla kunnon satsin. Uskon, että marjat ja kasvikset ovat hyvän terveyteni salaisuus, sillä tätä ruokavaliota noudattaessani en ollut kymmeneen vuoteen kipeä! (Sitten tuli korona.)

Quorn haisee puolisoni mukaan sukkahielle, mutta tykkään siitä itse. Tällä viikolla aion tehdä siitä nuudeliruokaa.

Parhaat jäätelöt
Just nyt meillä trendaavat Fazerin älyttömän hyvä päärynäjogurttijäätelö ja Puffetit (päärynä ja minttu parhaita).

 

Hedelmävati
Banaani on paras hedelmä, koska se on helppo kuoria ja suhteellisen kätevä eväs, jos sitä ei päästä muhjaantumaan. Se sopii treenin jälkeen syötäväksi tai välipalaksi vaikkapa proteiinipatukan kanssa. Kun ostaa banskuja runsaasti, ne saattavat joskus tummua liikaa. Sitä varten minulla onkin luottobanaanileipäresepti.

Kuivakaapin sisältö, ruokaostokset
Koska kuitua olisi ihmisen hyvä saada, olen viime aikoina ostanut kuitukaurahiutaleita. Niistä saa hyvän puuron ja myös hyvän myslin, johon voi lisätä pähkinöitä, siemeniä ja rusinoita. Ananasta kuluu rahkan kanssa, ja rypsiöljyä käytän usein rasvan lähteenä, koska se on neutraalin makuista. En ole hurahtanut vertaamaan rypsiöljyä moottoriöljyyn. Melatoniinia tykkään käyttää, jos haluan jouduttaa unen tuloa aikaisen herätyksen vuoksi, ja pastillit raikastavat hengityksen kahvin tai vaikkapa valkosipulisen ruoan jälkeen. Sipsit ovat miehelle.

Mitä sinun keittiössäsi on vakiona? Syömmekö yhtään samalla tavalla?

Kommentit