Nautin Saku Tuomisen tavasta kirjoittaa. Olen pitänyt teoksista Pizze ja Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Siksi halusin lukea myös kirjan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä, vaikka en mikään viiniharrastaja olekaan – juon lähinnä hyvänmakuisia kuohu-, valko- ja roseeviinejä, ja Alkossa käteni hamuaa aina joko Kungfu Girliä, Green Soulia tai Moshi Moshia. (Tai sitten valitsen pullon etiketin mukaan.)
Mutta kun Tuominen kirjoittaa niin hyvin!
Kuten samaan tyyliin tehty ruokakirja, myös viinikirja koostuu sivun pituisista luvuista ja inspiroivista kuvista. Tuominen on ikään kuin kuratoinut aiheesta olennaisen meille lukijoille – rakenne toimii! Sisältönä on tietoa ja pohdintaa viinin valmistuksesta, tuottamisesta, rypäleistä, alueista, nauttimisesta, omasta mausta sekä viinin tulevaisuudesta. Kirjaa varten Tuominen on haastatellut lukuisia viiniammattilaisia, joiden joukossa on muun muassa suomalaisille tutut Riikka Sukula ja Iina Thieulon.
Teoksesta jää päällimmäisenä mieleen rentous: kaikkea voi opetella ja opiskella, voi päntätä asiantuntijoiden tähtiluokituksia, mutta ryppyotsaisuus on ihan turhaa. Kannattaa kuulostella (tai pikemminkin makustella) omaa makuaan ja toimia sen mukaan. Ravintola Savoyn sommelier Aleksi Mehtonenkin sanoo: "Hyvä ruoka ja juoma toimivat aina yhdessä – vaikkeivät toimisikaan."
Vaikka kirjassa annetaan vinkkejä toisiinsa sopiviin viineihin ja ruokiin, siinä myös korostetaan sitä, että olennaista on, että juoja nauttii viinistä. Rajoittavat säännöt joutavat roskikseen, ja Riikka Sukulakin toteaa välttävänsä viiniin liittyvien ohjeiden antamista, sillä "viini on tänä päivänä ihan puhdas luksusnautintoaine, jota juojat eivät tarvitse muuhun kuin mielihyvään – ja siksi ilman ohjeita on helpompi nauttia".
Koska viiniasiantuntemukseni on nimenomaan tasolla "Tämä on hyvää!", luin kirjaa sitä mitenkään kyseenalaistamatta. Luku "Maistattamisesta" sai minut kuitenkin kohottamaan kulmiani, sillä siinä kerrotaan, kuinka ravintolaviiniä maistavan asiakkaan täytyy osata tunnistaa korkkivika. Jos viini on kunnossa mutta ei olekaan mieluisen makuista, "peli on jo menetetty - - väärän valinnan teit sinä itse".
Olen kuitenkin viime aikoina kuullut useammankin laadukkaan ravintolan sommelierin suusta, että maistatuksella ei ole enää samaa roolia kuin ennen. Tarjoilija on jo etukäteen tarkistanut viinin laadun, joten viinin pitäisi olla kunnossa. Maistatuksen tarkoitus on ennemminkin varmistaa, että asiakas pitää viinistä. Tämä tieto on tuonut helpotusta ainakin tämän vaivaantuneen maistajan mieleen – minun ei asiakkaana tarvitse tietää muuta kuin sen, tykkäänkö vai enkö tykkää.
Ilmeisesti nämä uudet ajatukset eivät ole vielä tulleet Tuomista vastaan.
Mutta maistamisesta puheen ollen, Tuomisen mukaan paras ohje on tämä: "Maista jokaista maistamaasi viiniä." Boysenmarjaa, nahkaa tai tupakkaa viinistä ei tarvitse erottaa, mutta nautiskelija voi pysähtyä pohtimaan: "Jos pidät, miksi? Ja jos et, mikset?"
Uskon, että seuraavan kerran maistelen Moshi Moshiani hieman tarkkaavaisemmin.
Kommentit
Lähetä kommentti