Mitä tapahtui The Bear -sarjalle, jonka pääosassa olivat ravintolat ja ruoka? Mitä kävi keittiön hektisyydelle ja fine diningin salaisuuksille?
Ensimmäinen tuotantokausi (erityisesti 1. jakso) ja toinen (erityisesti 7. jakso) kausi olivat upeita, eikä kolmaskaan ollut huono. Neljännen tuottarin episodit puolestaan ovat tylsiä: ne matelevat eteenpäin ja ovat täynnä yhdentekeviä keskusteluja. Satunnaiset sivuhenkilöt, kuten Sydneyn (Ayo Edebiri) serkku ja tämän tytär, eivät tuo pottiin mitään lisää.
Ruoanlaittoa, jonka kiehtovuudelle sarja aiemmin rakentui, ei juuri nähdä. Nyt keskitytään ihmisiin, heidän haavoittuvuuksiinsa ja arvovalintoihinsa.
Minulla ei ole mitään ihmissuhdedraamaa vastaan, ja kaikki The Bearin näyttelijät ovat huippuammattilaisia. En vain haluaisi ihmissuhteiden olevan näin isossa roolissa juuri tässä sarjassa – tai sitten käsikirjoittajien tyyli ei vain vetoa minuun.
Tylsyyden huipulla ollaan kauden 7. jaksossa nimeltään Bears, joka sijoittuu Richien ex-vaimon Tiffin häihin. Koko porukka on kasassa, ja sentimentaalisia keskusteluja käydään. Repliikit ovat autenttisia, näyttelijäntyö hyvää, lähikuvat kasvoista esteettisiä. Keskustelut eivät vain ole kovin kiinnostavia. Mukaan on totta kai ympätty huutokohtauksia, kun ihmiset The Bearille tyypilliseen tapaan korottavat ääntään toistensa päälle. Se on jo kulunut tehokeino, ja sen perään en varsinaisesti kaipaile, vaikka sarjan vanhoja hyviä aikoja haikailenkin.
Hölmöksi homma menee, kun Tiffin sulhanen (Josh Hartnett) yrittää saada tytärpuoltaan tanssimaan. Tyttö on piiloutunut pöydän alle. Kun häävieraat yksi kerrallaan alkavat ahtautua tytön seuraksi, pöytä suurenee aivan mystisesti. Aikuiset naiset ja miehet mahtuvat pöydän alle istuskelemaan oikein mukavasti, ja pään ja pöytälevyn väliin jää runsaasti tilaa. Lattiaan asti ulottuvan pöytäliinan suojissa jokainen jakaa muille suurimmat pelkonsa, ja tattadadaa – lapsikin uskaltautuu lopulta tanssilattialle isäpuolensa kanssa. Miten lässyä!
Ruokaa ei häissä oikeastaan nähdä, eikä jakso myöskään vie sarjan juonta eteenpäin. Käänteettömyyteen tuhlataan huimat 70 minuuttia, mikä on The Bearin ennätys jaksojen pituudessa. Joo joo, kyllä kyllä: ehkä Sydney kokee olevansa nyt enemmän perhettä, Richie hyväksyy eksänsä uuden puolison. Mielestäni hahmot ovat kuitenkin karismaattisimmillaan nimenomaan ravintolamaailmassa.
Olen mielipiteeni kanssa kuitenkin vähemmistössä. IMDb:ssä 7. jakso on saanut 9,3 tähteä, ja moni on jättänyt täyden kympin arvosteluja. Jaksoa kehutaan kovasti: "A masterclass of emotion", "I'm a grown man and I cried", "a masterpiece". Onneksi hyvin perusteltua kritiikkiäkin mahtuu joukkoon. Kuten eräs arvostelija, minäkin ihmettelen, olenko kenties katsonut tyystin eri jakson kuin muut.
Myös useimmat lehtikriitikot kiittelevät neljättä kautta. Kirjoittajat ovat sitä mieltä, että sarja palaa juurilleen. Emotionaalisuus on heidän mielestään hyvä juttu. Joidenkin mielestä ihmissuhteet ovat olleet sarjan ydintä koko ajan. Seuran toimittaja jopa ihmetteli, miten niin tylsän aiheen kuin ruoan ympärille on saatu niin hyvä sarja. (Ruokako muka tylsä aihe!)
Meikäkulinaristi on katsonut sarjaa kuitenkin vähän kuin Chef's Tablea. Haluan nähdä keittiötä, ruokaa, salia, reseptiikkaa! Henkilöissä voi olla särönsä ja ihmissuhteissa haavansa, mutta ilman ravintolamiljöötä he ovat ihan tavallisia ihmisiä. Minun mielenkiintoani se ei riitä pitämään yllä.
Hääjakson jälkeen sama linja jatkuu. Kahlaamme kolme viimeistä episodia huokaillen läpi.
"Käyn vessassa, ei tarvitse stopata."
Finaalijakson viimeiset minuutit olin keittämässä teetä. Jakso päättyi eräänlaiseen cliffhangeriin, mutta olo oli täysin välinpitämätön. The Bearin 4. kausi oli hevonkukkua, vitoskausi jatkukoon ilman meitä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit
Lähetä kommentti